lauantai 4. heinäkuuta 2015

Bratislava osa 4, Bratislavan linna ja aamupalaa kaupasta

Heräsimme aamulla kello kuuden aikaa. Herätys ei ollut mitenkään tarkoituksellinen, mutta äidillä on kääntynyt aivot johonkin ihmeelliseen kesäaikaan. No eipä siinä mitään, minä kirjoittelin blogia ja äiti kävi hakemassa respasta kahvia huoneeseen. 

Kello kahdeksan aikaa lähdimme aamukävelylle. Hotellin pihalla tarkastelin hieman ympäristöä. Tien toisella puolella oli ravintola.


Ja toisella puolella viinikauppa. Äidin mielestä hotellin sijainti oli oikein kiva. 


Suuntasimme hotellilta vasemmalle mäkeä ylös, sillä tarkoituksemme oli käydä Bratislavan linnalla aamutuimaan. 


Matkalla näimme ravintoloita, kauppoja ja kahviloita. Kahvila Nervosa? Hmmm ... mietin minä. Eikös Frasier käynyt aina kahvila Nervosassa? 


Noin 200 metrin päästä hotellilta löytyi myös kauppa. Tämä ilahdutti meitä kovasti, sillä meidän ei tarvinnut raahata vettä kaukaa. 


Kun olimme kävelleet noin puoli kilometriä saavuimme jo linnalle. 


Kello oli noin viisitoista yli kahdeksan, eikä turisteja näkynyt vielä nähtävyydellä. 



Aamuhetket ovat kyllä mukavia matkoilla, niin ihanan rauhallisia. 


Saavuimme linnan pihalle. Bratislavan linna sijaitsee kukkulalla noin 150 metrin korkeudella merenpinnasta. Linna rakennettiin 900-luvulla, jolloin Bratislava kuului vielä Unkarin kuningaskuntaan. Myöhempinä vuosina linnaa muutettiin ensin goottilaiseksi, sitten renesanssilinnaksi ja 1600-luvun puolivälissä barokkityyliseksi. 


Kuningatar Maria Teresan aikana linna toimi kuninkaanlinnana. Linna tuhoutui melkein kokonaan vuoden 1811 tulipalossa ja nykyinen linna on rakennettu vasta vuosien 1956 - 1968 välisenä aikana. 

Linnan pihalla ei näkynyt vielä aamulla turistin turistia, no lukuun ottamatta minua ja äitiä. 


Mutta paikalliset olivat jo kyllä paikalla. 


Minä katselin aamutuimaan Tonavaa ja mietin, että miksi siinä yhdessä laulussa sanotaan "Tonava kaunoinen". Ei Tonava minun mielestäni kovin kaunis ole, vesi näytti aivan ruskealta. No kauneus on katsojan silmissä. 


Seuraavaksi päätin kurkistaa mitä linnan sisäpiha näytti. 


Sisäpihalla ei ollut mitään ihmeellistä ja mikään paikka ei ollut vielä auki näin aikaisin. 


Jatkoimme matkaa linnan pihalta rappuset alas ja saavuimme puistoon, joka toimi myös näköalapaikkana. Minä istuin hetken puistonpenkillä ja kuuntelin lintujen sirkutusta. 


Sitten kävin hieman katsomassa maisemia. 


Istuimme vielä hetken puiston penkillä ja nautimme aamuauringosta. 


Kun saavuimme takaisin linnan pihalle kello yhdeksän aikaan, oli piha täyttynyt jo turisteista. 


Ja kun pääsimme portista ulos, oli lisää turistiryhmiä tulossa katsomaan nähtävyyttä. 


Poistuimme paikalta ja lähdimme kävelemään mäkeä alas takaisin hotellille. Matkalla kävimme kaupassa ostamassa kivennäisvettä ja hedelmiä aamupalaksi. 


Kaksi banaania, kaksi omenaa ja 4 litraa kivennäisvettä maksoi 2,13 euroa. Sopuhinta minun mielestäni. 



Minä mutustelin aamupalan ja kello puoli kymmenen jatkoimme matkaa hotellilta. Matka jatkuu seuraavassa numerossa

T. Ape The Bloggaaja

P.S. Muita matkakertomuksia voit lukea klikkaamalla tästä.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti